perjantai 24. maaliskuuta 2017

Lauhanvuorelta löytyvät kevään viimeiset hanget


Vähälumisen talven jälkeen kevään käynnistyminen syö lumet nopeasti. Maaliskuun lopulla maisemat ovat olleet lumettomia jo hyvän aikaa. Lauhanvuorella voi kuitenkin palata vielä hetkeksi talven tunnelmiin Pohjanmaan etelärajoilla.

Talvinen tunnelma on parhaimmillaan Lauhanvuoren laella. Näkötornin ympärillä aukeaa luminen kangas, joka houkuttelee tutkimaan maiseman yksityiskohtiaan. Suojasäiden jälkeen saapuneet pakkasyöt ovat järjestäneet lumikenkien alle kantavat hanget.


Etelään avautuvan suon reunalla kevät on syönyt lumia kermien kyljistä. Metsän puolella riekkoparvi on kierrellyt syömässä varpujen silmuja. Kevään kynnyksellä riekkoparvet hajaantuvat parien asettuessa pesimäreviireille.

Spitaalijärven itärannan taukopaikka tarjoaa mukavan maiseman eväiden syöntiin. Kiireettömänä kevätpäivänä on aikaa seurata, kun lumi sulaa kattilaan
nuotion lämmössä.

Spitaalijärven jäällä on kerros vettynyttä loskaa, joten kävely tuntuu raskaalta. Järven rannoilta voi löytyä myös sulia kohtia, kun lähteiden purkamat vedet syövät jäitä alapuolelta.


Miellyttävin tapa tutustua Lauhanvuoren talvisiin lähteisiin on kävellä Peräkorven suuntaan Lohiluoman latvoille. Suuren lähdealtaan pohjalla hiekka pöllyää kuten aina ennenkin.

Lohiluoman varrella lumet ovat käyneet vähiin. Rantamättäillä lumikengät tuntuvat aikamoiselta liioittelulta, mutta kovin kauas ei luomasta tarvitse kävellä niin totuus palautuu mieleen. Lauhanvuorella riittää lunta myös kevään korvalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti