lauantai 9. marraskuuta 2013

Kristiinankaupungin kainalossa












Kristiinankaupungin kainalossa on monipuolinen luontokohde. Luontoliikkujan syyslenkki päätti sesongin tutustumalla Pohjoislahden luontopolkuun marraskuun alkupuolella.

Lauhan syksyn jälkeen maisemasta ei löydy lähestyvän talven merkkejä. Jäätä on turha etsiä. Keväisin lintujen kansoittamalla Pohjoislahdella on niukasti elämää: muutama sinisorsa ja isokoskeloita.

Pohjoislahden retkeilyvarustusta on kunnostettu tänä vuonna. Merikadun päässä sijaitseva lintutorni on rakennettu uusiksi ja viereen on tehty parkkipaikka. Uutta on luontopolun alkaminen lintutornilta.








Pohjoislahden ympäristössä on Metsähallituksen hoidossa 16 neliökilometrin laajuinen Tiilitehtaanmäen-Pohjoislahden luonnonsuojelualue. Alue ulottuu kaupungin vanhan ruutukaavan tuntumaan. Alueesta on tehty myös karttaesite.

Pohjoislahden luontopolku on pohjustettu murskeella, joten liukkaiden pitkosten määrä on jäänyt vähäiseksi. Osa vanhoista pitkoksista on korvattu uusilla muovisilla versioilla. Muovipitkokset ovat hieman kevytrakenteisen oloiset, mutta liukkaus ei niillä kiusaa.




Pohjoislahden luontopolun yksi haara oikaisee kesäisen laitumen poikki. Polun varressa on reheviä rantametsiä, joissa on suuria havupuita, tiheää lehtipuustoa ja paljon lahopuuta. Erilaiset sienet, käävät, sammalet ja jäkälät näyttävät viihtyvän metsässä hyvin.







Pohjoislahden luontopolku ulottuu Teuvanjoelle, jota kutsutaan täällä alajuoksulla Tiukanjoeksi. Syyssateiden vedet innostavat joen virtaamaan vauhdilla, joten kosken yli ei ole tarjolla askelkiviä. Reitin ainoa nuotiopaikka on Tiilitehtaanmäen puolella eli joen toisella puolella. Joudumme tyytymään omaan nuotioon, jotta eväät eivät jää syömättä.

Rannoilla on työmaa, jossa on saatu aikaiseksi joen ylittävän riippusillan perustukset. Tulevana keväänä koko Pohjoislahden ympäri pääsee kiertämään monipuolisen lenkin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti