maanantai 18. maaliskuuta 2013

Kaskisten rannoilla










Vaikka kevät etenee verkkaisesti, rannikko vetää puoleensa. Kaskisiin on helppo saapua, mutta retkikohteen löytäminen ei ole aina yksinkertaista - mikäli leppoisan puukaupungin kaduilla kuljeskelu ei riitä luontokokemukseksi.

Kaskisten maisemiin avautui uusia näkymiä, kun Kotilammen lähikalliolle avattiin maaliskuussa näkötorni. Näkötorni nousee korkealle kallioisen männikön yläpuolelle, mutta maisemien takia torniin ei kannata kiivetä. Kuntoiluna portaiden nouseminen on toki tehokas harjoitus.

Näkötornista näkee kauas ympäröivien metsien yläpuolelle joka ilmansuuntaan. Luontoelämystä heikentävät maisemaa rikkovat teollisuuden rakennukset ja piiput. Lähellä pyörivä tehdasalue lyö leimansa myös äänimaisemaan.

Vaikka Kaskinen on melkoisen pieni saari, niin meri jää tornissa lähes näkymättömiin. Meri pilkottaa vain muutamasta kapeasta sektorista, joten tornia ei voi suositella komeita rannikkomaisemia etsiville matkailijoille.

Näkötornista avautuva maisema itään - näkyvissä myös kapea siivu jäistä merta.










Kiivaimman kevät- ja syysmuuton aikana tornista voi nähdä kelpo määriä metsän päällä lentäviä lintuja. Merilintujen seuraamiseen torni ei kuitenkaan sovi, koska niiden muuttoreitit jäävät puiden taakse katveeseen.

Uuden näkötornin jälkeenkin on vanhassa vara parempi. Helpoin tapa sukeltaa Kaskisten luontoon ja rannoille löytyy saaren eteläkärjestä Kalasataman kupeesta. Ådskärin niemessä on kilpikaarnaisia mäntyjä, kallioita, rantakivikkoja sekä kelpo näkymät lähisaaristoon.

Kalasataman kentän laidoilta löytyy aina tilaa yhdelle kulkuneuvolle. Kaskisten eteläkärkeen pääsee kävelemällä aluksi sataman itälaidalta alkavaa tietä noin 200 metriä. Tie päättyy venevalkamaan, jonka lounaiskulmalta sukeltaa polku metsään. Polulla liikutaan usein talvisinkin, joten se löytyy ympäri vuoden.


Polku kulkee saaren keskellä kilpikaarnaisten mäntyjen ja kallioiden ohi saaren eteläkärkeen, jonne kertyy polkutaivalta noin 400 metriä. Saaren kärjestä avautuu näkymä lähirannoille ja saaristoon. Rantoja elävöittävät talvisin jäät ja kevätauringon sulattamat kuviot.

Salmen länsipuolella sijaitsevassa saaressa on Sälgrundin majakka, jonka valo alkaa kiertää hämärän laskeutuessa. Meren suunnalla on valoja myös loistossa ja merimerkeissä, joten paikan tunnelmaa kannattaa käydä aistimassa myös illalla.

Kaskisten satamiin vievät väylät kulkevat niemen vierestä, joten hyvällä onnella paikalla voi päästä katselemaan isompia laivoja. Tänä talvena Kaskisten salmessa on päivystänyt pitkiä aikoja jäänmurtotöissä oleva hinaaja Zeus. Kaskisten laitureissa olevia tai sinne suuntaavia laivoja voi seurata meriliikennesivulla.


Saaren kärjessä ei ole nuotiopaikkoja tai muita retkeilypalveluita. Kallioilla on kuitenkin sopivia kynnyksiä, joiden ääressä eväät on helppo syödä. Kallioilta avautuu näkymä merelle, joten kevätmuuton aikaan sieltä saa tuntuman merilintujen liikkeeseen. Maaliskuun puolivälissä salmea pitkin muutti kevään ensimmäisiin kuulunut kyhmyjoutsenpari. Merikotkat ovat maiseman vakioasukkaita.

2 kommenttia:

  1. Tosi hauskan näköinen puu oksineen, houkuttelee lähes kiipeilemään.. :-)

    VastaaPoista
  2. Kyllä siellä saaren kärjessä on ympäri vuoden nuotiopaikkoja useampiakin :)

    VastaaPoista